HAVUKOSKEN HUIPUT – KERHOKRONIKKA
Nyt kuulkaa kaikki on hetki tää,
kun Havukosken väki yhteen vetää.
On joukko tää vertaansa vailla,
liikkuivatpa he millä mailla.
Raija se tahtia tiukasti lyö,
häneltä sujuu niin hallinto kuin työ.
Puhis ja sihteeri, kassan vartija valpas,
monelta muulta jo hengitys salpas!
Hän päällepäsmärin viittaa kantaa,
ja kaikille suunnan selkeän antaa.
Solveig on pressa se kaikille selviää,
ei mikään asia häneltä huomaamatta jää.
Kun kahvin tuoksu jo ovelle asti kiitää,
Marja-Leena tarjoilujen kanssa liitää.
Hän huolehtii, ettei nälkä yllätä ketään,
ja santsikuppia pöytään vetää.
Idän rajalta saapui Ulla pirteä,
vaikka ikävä Pave-koiraa on sitkeä.
Hän voimissaan porskuttaa, mieltä ei paina,
ystävien seurassa on mukavaa aina.
Musiikki raikaa, kun Maija virren ottaa
ja Helenakin laulullaan tunnelman nostaa.
Sitten on parkettien kunkut ja tähdet,
kun Seijan ja Taiston mukaan lähdet.
Tanssinopettajat tietää askelet nää,
ei kenenkään jalat paikoilleen jää.
Tulevaisuuskin on turvattu jo meillä,
kun Riitta on puhiksen alkutaipaleilla.
Seppoja meiltä löytyy kaksin kappalein;
toinen hallituksessa istuu vakaasti näin,
toinen on tiedottaja, ohjelman tekijä oiva,
häneltä löytyy aina idea soiva.
Anelma ja Mikko pariskunta tää
Anelman sukissa ei kukaan kylmäksi jää.
Hän on mestari puikkoja heiluttamaan,
ja Mikko saa vaimonsa taitoa katsomaan.
Ritva tietää seudun ja historian suunnat,
hän tuntee vanhat kotiseutujen kunnaat.
Ja Markku se mukana tallustelee,
kerhon menoa tyytyväisenä katselee.
Tässä on sakki, tää Havukosken voima,
ei täältä puutu ilo, ei nauru soiva.
Yhdessä tässä me kuljetaan
ja uusia muistoja tallennetaan.
Ilona riimitti säkeet nää,
hän meille usein myös kulttuuria järjestää.