Ajankohtaista

Ivalon eläkeläisten porukka palaamassa keväiseltä kävelyretkeltä.

Liikunnan iloa ja muuta mukavaa toimintaa

Kevätkauden päätteeksi 12.5.2021 Ivalon Eläkeläisten ryhmä käveli 2,5 kilometrin lenkin Ivalon kylän tuntumassa Mukkavuopajalla.  Osallistuimme näin valtakunnalliseeen Liikumme luonnossa -hankkeen kävelykampanjaviikkoon. Lunta oli vielä paikoin maassa ja vuopaja jäässä, mutta pajut kukkivat jo komeasti.

Kierroksen jälkeen intouduimme muistelemaan, kuinka Ivalon kylän maisemat ja rakennuskanta ovat muuttuneet vuosien varrella. Päätimme syksyllä tehdä kyläkierroksen tutkien tarkemmin, missä sijaitsivat Taka-Lapin osuuskauppa, baarit, linja-autoasema, Finnairin toimisto, polkupyöräkorjaamo, valokuvausliike, synnytyssairaala ja muut muisteluksia herättävät kohteet.

Korona on rajoittanut kokoontumisiamme niin kuin kaikilla muillakin. Kevätkaudella kerhotapaamisia onnistuttiin järjestämään seitsemän kertaa. Tapaamiset jatkuvat Tökärillä keskiviikkoisin syyskuun puolivälissä. Sitä ennen teemme elokuun viimeisenä keskiviikkona Sokkoretken lähimaisemiin.  KSL-opintokeskuksen tukema ikääntyvien digiopastus alkaa lokakuussa.

Matkavastaavamme Irja Jefremoff (puh. 040 7741048) järjestelee parhaillaan Solaris Lomien Vertaistukilomaa Siilinjärvelle Kunnonpaikkaan 4.-9.10.2021.  Sosiaalisesti tuetun loman omavastuu on 100 €/henkilö/5vrk. Lisäksi tulevat matkakustannukset, joihin etsimme edullisimman matkustustavan. Vertaistukilomalle lähtijän ei tarvitse olla yhdistyksemme jäsen, mutta jokaisen on täytettävä lomahakemus perusteluineen 31.7.2021 mennessä. Kaikki inarilaiset eläkeläiset ovat tervetulleita mukaan!

← Artikkeli: Takaisin ajankohtaisiin

Ajankohtaista

Kutsu kevätkokoukseen

Ivalon Eläkeläiset ry:n kevätkokous pidetään  torstaina 22.2.2024  klo 11.00 alkaen Tökärillä, Yhdyskuja 4, Ivalo.Käsitellään sääntömääräiset asiat ja puheenjohtajan valinta.K[...]

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua myös kaikille verkkosivujemme seuraajille!Samalla kiitämme pikkujouluissa saamistamme muistamisista jättäessämme puheenjohtajan ja taloudenhoitajan tehtävät vuode[...]