Edustajakokous

 Hoidon jatkuvuus taattava omatiimimallilla sote-keskuksissa

29.5.2024

Eläkeläiset ry:n edustajakokouksen kannanotto

29.5.2024:
Hoidon jatkuvuus taattava omatiimimallilla sote-keskuksissa

Suomen hallitus on päättänyt mittavista leikkauksista hyvinvointialueiden rahoitukseen. Lisäksi hallitus pidensi kahden viikon lääkäriin pääsyn kolmeen kuukauteen ja leikkaa hyvinvointialueilta pois ”säästyvän” rahoituksen. Tämä pakottaa hyvinvointialueet joko vähentämään satoja lääkäreitä ja hoitajia tai lopettamaan sote-keskuksia.  Ei ole yllätys, että kansalaisten luottamus julkisiin palveluihin on romahtamassa.

Eläkeläiset ry:n mielestä leikkausten sijaan tarvitaan rahoitusta sote-keskuksiin ja olemassa olevat resurssit on suunnattava nykyistä paremmin. Tavoitetta tukisi muun muassa hoidon jatkuvuus, jota on toteutettu eri paikkakunnilla useiden ammattilaisten muodostamalla omatiimillä. Kun lääkäri ja hoitaja tuntevat potilaan ja hoitosuhteet ovat pysyviä, voi sama lääkäri ja hoitaja hoitaa paremmin ja enemmän potilaita. Tarvittaessa tiimiin voidaan pyytää sosiaalialan ammattilainen.

Asiantuntijoiden esittämä hoidon jatkuvuutta tukeva omatiimimalli on ollut jo nykyisin käytössä muun muassa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Espoon Kilossa, Vantaa-Keravan hyvinvointialueella Kivistössä ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Oulun Tuirassa.  Oulusta on saatu omatiimimallista kiinnostavaa tietoa myös yliopistotutkimuksessa. Tiimimallia on päätetty laajentaa Pohjois-Pohjanmaan ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueilla.

Eläkeläiset ry:n edustajakokouksen mielestä hallituksen päättämät Kela-korvausten kasvattamiseen tarkoitetut varat tulee suunnata hoidon jatkuvuutta tukevan omatiimimallin kehittämiseen ja laajentamiseen koko maahan. Näin turvattaisiin ikäihmisten ja muidenkin oikea-aikainen hoitoon pääsy julkisessa terveydenhuollossa.

Orpon hallituksen päätösten valossa näyttää siltä, että tavoitteena on julkisen perusterveydenhuollon romuttaminen ja yksityistäminen sekä palveluiden keskittäminen isoihin kaupunkeihin. Se tekisi ikäihmisille entistä vaikeammaksi lähipalveluiden saavuttamisen. Tätä emme halua. Siksi vaadimme Orpon hallituksen päätösten muuttamista ja ikäihmisille tärkeiden lähellä olevien palveluiden parantamista.

Järjestön toimeenpaneva elin on hallitus, jossa on puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 6 hallituksen väkeä.

Eläkeläiset ry:n hallitus 2024–2027

Puheenjohtaja
Matti Huutola, Rovaniemen Eläkeläiset, Lappi

Varapuheenjohtaja
Tuula Telin, Porin Eläkeläiset, Satakunta

Kaisu Rämet, Utajärven Eläkeläiset, Jokilaaksot
– Arja Heikkinen Hyrynsalmen Eläkeläiset, Kainuu

VALTUUSTON JOKILAAKSOSTA

Arja Ek, Pateniemen Eläkeläiset
– Marjatta Säävälä, Muhoksen Eläkeläiset

Väinö Wassholm, Haapajärven Eläkeläiset
– Anne Kultanen, Kuusamon Eläkeläiset

Hannu Alakontiola, Oulun Työväen Eläkeläiset
– Marja-Leena Huovinen, Oulun Työväen Eläkeläiset

Alpo Pirneskoski, Raahen Eläkeläiset
– Anja Sarajärvi, Raahen Eläkeläiset