1 § Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue
Yhdistyksen nimi on Kemin Eläkeläiset ry.
Yhdistyksen kotipaikka on Kemin kaupunki/kunta.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Eläkeläiset ry:hyn, jota näissä säännöissä nimitetään järjestöksi sekä Eläkeläiset ry:n aluejärjestöön, jota näissä säännöissä nimitetään aluejärjestöksi.
Yhdistys on puolueisiin sitoutumaton kansalaisjärjestö.
2 § Tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia eläkeläisten ja ikääntyneiden edunvalvojana ja yhteenliittymänä. Se kokoaa kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä sukupolvirajat ylittävään yhteistoimintaan tavoitteenaan turvata jokaiselle eläkeläiselle ja ikäihmiselle hyvinvoinnin aineelliset, henkiset ja sosiaaliset edellytykset sekä mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Yhdistys toimii jäsenistönsä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana sekä omaehtoisen harrastustoiminnan ja itseilmaisun areenana.
3 § Tehtävät
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
- osallistuu Eläkeläiset ry:n harjoittaman ikääntymispolitiikan luomiseen,
- vaikuttaa kunnalliseen ja muuhun yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ikääntymispolitiikkansa pohjalta,
- pitää yhteyttä poliittisiin päätöksentekijöihin, viranomaisiin ja muihin yhteiskunnan toimijoihin ja tekee niille esityksiä ja aloitteita,
- valvoo eläkeläisten ja ikäihmisten oikeuksien toteutumista,
- luo edellytyksiä jäsenistönsä oma-aloitteiselle toiminnalle,
- harjoittaa jäsenhankintaa ja toimintansa tunnetuksi tekemistä ,
- harjoittaa koulutus-, tutkimus- ja valistustoimintaa,
- järjestää kokouksia, kursseja sekä neuvonta- ja luentotilaisuuksia,
- kehittää ja järjestää eläkeläisten harrastus-, virkistys-, liikunta-, loma- ja kuntoutustoimintaa,
- edistää ja ohjaa kulttuuriharrastuksia ja vaalii kansanperinnettä ja
- edistää lähialue- ja muuta kansainvälistä yhteistoimintaa.
4 § Toiminnan tukeminen
Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, järjestää rahankeräyksiä ja arpajaisia, omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta, harjoittaa kustannus-, kahvila-, majoitus- ja ravitsemusliikettä sekä harjoittaa sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, joka muutoin välittömästi liittyy tarkoituksen toteuttamiseen tai jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.
5 § Yhdistyksen jäsenet
Liittyminen jäseneksi
Varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen toimintaa ja suorittaa yhdistyksen syyskokouksen vuosittain määräämän jäsenmaksun.
Yhdistyksen kannatusjäseneksi voi liittyä oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka suorittaa yhdistyksen syyskokouksen vuosittain määräämän kannatusjäsenmaksun.
Kannatusjäsenellä on yhdistyksen kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.
Varsinaisen jäsenen ja kannatusjäsenen hyväksymisestä yhdistykseen päättää yhdistyksen johtokunta.
Vapaajäsen
Vapaajäseneksi voidaan johtokunnan esityksestä ja yhdistyksen kokouksen päätöksellä hyväksyä yhdistyksessä pitkään toiminut jäsen. Vapaajäsenellä ei ole jäsenmaksua. Vapaajäsenen jäsenmaksun järjestölle ja aluejärjestölle maksaa paikallisyhdistys.
Vapaajäsenellä on yhdistyksen kokouksessa äänioikeus.
Eroaminen
Jos jäsen haluaa erota yhdistyksestä, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.
Jos jäsen on laiminlyönyt jäsenmaksunsa kahdelta vuodelta voi johtokunta katsoa hänet eronneeksi.
Jäsenen oikeudet ja velvollisuudet yhdistystä kohtaan päättyvät eroamisvuoden viimeisenä päivänä.
Erottaminen
Yhdistyksellä on oikeus erottaa jäsen, jos hän
on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut;on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä; taiei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.Erottamisesta päättää yhdistyksen johtokunta.
Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.
Erotettu jäsen menettää välittömästi kaikki oikeutensa yhdistyksessä.
6 § Yhdistyksen kokous
Yhdistyksen sääntömääräisiä kokouksia pidetään kaksi vuodessa; kevätkokous vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja syyskokous vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään milloin
- kokous on niin päättänyt tai
- johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai
- vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänivaltaisista jäsenistä sitä kirjallisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten johtokunnalta vaatii.
Kutsu yhdistyksen kokouksiin annetaan syyskokouksen määräämällä tavalla joko sanomalehti-ilmoituksella tai kirjeellä vähintään viikkoa ennen kokousta. Kutsussa on noudatettava yhdistyslakia.
Kokousajasta ja -paikasta päättää johtokunta.
Yhdistyksen kokouksissa päätösvaltaa käyttävät yhdistyksen jäsenet.
7 § Yhdistyksen kokouksen tehtävät
Kevätkokouksen tehtävänä on:
- vahvistaa johtokunnan laatima edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä kuulla tilintarkastuskertomus,
- päättää vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille,
- valita edustajat ja heidän varaedustajansa aluejärjestön syyskokoukseen ja järjestön edustajakokousvuosina edustajat ja heidän varaedustajansa edustajakokoukseen,
- käsitellä muut johtokunnan ja yhdistyksen jäsenten esittämät asiat, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäviksi.
Syyskokouksen tehtävänä on:
- päättää jäsenmaksun ja kannatusjäsenmaksun suuruudesta,
- hyväksyä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma,
- hyväksyä seuraavan vuoden talousarvio,
- valita kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa,
- valita johtokunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä vähintään yksi ja enintään kaksitoista johtokunnan muuta varsinaista jäsentä ja 1-5 johtokunnan varajäsentä,
- valita edustajat ja heidän varaedustajansa aluejärjestön kevätkokoukseen,
- päättää, miten kokouskutsut ja muut ilmoitukset julkaistaan sekä
- käsitellä muut johtokunnan ja yhdistyksen jäsenten esittämät asiat, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäviksi.
8 § Johtokunta
Yhdistyksen asioita hoitaa ja sitä edustaa sen lainmukaisena hallituksena johtokunta, jonka muodostavat syyskokouksen kalenterivuodeksi valitsemat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään yksi ja enintään kaksitoista muuta varsinaista jäsentä ja 1-5 varajäsentä.
Johtokunnan tehtävänä on yhdistyksen asioiden huolellinen hoitaminen lakien ja yhdistyksen sääntöjen mukaisesti, yhdistyksen edustaminen ja sen kokousten päätösten toimeenpaneminen sekä jäsenluettelon pitäminen.
Johtokunta valitsee toimikaudekseen taloudenhoitajan ja sihteerin, jotka voivat olla myös johtokunnan ulkopuolelta. Ulkopuolelta valituilla on johtokunnan kokouksissa puhe- ja esitysoikeus.
Johtokunnan kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä olleessaan varapuheenjohtaja.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä on läsnä.
Päätökset johtokunnan kokouksissa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa ja suljetuin lipuin äänestettäessä arpa.
Johtokunta voi valita määräaikaisia jaostoja ja nimetä vastuuhenkilöitä tehtäviin.
9 § Yhdistyksen nimenkirjoittajat
Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja, aina kaksi yhdessä. Toinen nimenkirjoittajista on aina puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
10 § Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Yhdistyksen tilintarkastuksesta on voimassa, mitä yhdistys- ja tilintarkastuslaissa säädetään.
11 § Yhdistyksen sääntöjen muuttaminen
Sääntöjen muuttamisesta päättää yhdistyksen syys- tai kevätkokous, jossa päätös on tehtävä vähintään kolmeneljäsosalla (3/4) annetuista äänistä.
Sääntömuutokselle on saatava järjestön hallituksen hyväksyminen ennen yhdistysrekisteriin ilmoittamista.
12 § Yhdistyksen purkaminen
Yhdistyksen purkamista koskevan päätöksen tekemiseen vaaditaan, että päätöstä on kahdessa perättäisessä, vähintään kahden viikon väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa kannattanut vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, on sen varat ja omaisuus sen jälkeen kun velat ja muut sitoumukset on suoritettu, luovutettava Eläkeläiset ry:lle.
13 § Muut asiat
Niissä kohdin, joista näissä säännöissä ei ole määräystä, noudatetaan aluejärjestön ja järjestön sääntöjen määräyksiä sekä yhdistyslakia.
14 § Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
Hyväksytty Eläkeläiset ry:n
edustajakokouksessa 2006