Kävin eilen pitkän puhelun eläkeläisystäväni kanssa. Hän on vielä Meilahdessa, mutta odottaa paikkaa Keravan terveyskeskuksesta, tai ehkä toistaiseksi voisi pärjätä saattohoidossa kotonakin.
Me ystävät odotamme häntä tänne, hän itsekin.
On kummallista, miten aina huomaa, että monista asioista olisi pitänyt puhua aiemmin. Ystävälläni on paljon ja vaikuttavia muistoja elämänsä varrelta. Työläisperheessä eivät miehen ansaitsemat palkkarahat riittäneet, kun vuokra nielaisi siitä valtaosan eikä ruokaan ja lasten tarpeisiin riittänyt kuin pieni hippu. Hän alkoi kertoa naapureille, että voisi ommella kaikenlaista, jos tarvetta olisi. Ja olihan sitä. Sitä kautta tiukkuus hiukan helpottui.
Perheen asuessa Ahjossa Koukkutiellä lapset joutuivat pelkäämään väkivaltaisia naapureita.
Ystäväni pääsi Kiitoketjuun kolmivuorotyöhön. Mies oli matkatöissä. Kuka katsoisi lasten perään? Naapurivaimo ensi alkuun, mutta sitten hänkin pääsi Kiitoketjulle. Naiset järjestivät itsensä eri vuoroihin ja huolehtivat toistensa lapsista.
Illalla oli naisvaltaisella työpaikalla monella tarve soittaa kotiin ja tarkistaa, olivatko lapset kotona ja menossa nukkumaan. Ei siinä mitään puhuttu. Riitti, kun kotona luuri nostettiin. Mutta luottamusmiehen asemassa ollut ystäväni joutui pitkään taivuttelemaan työnantajaa hyväksymään äitien kannalta tärkeän järjestelyn eli mahdollisuuden soittaa kotiin.
Pelotti myös lähettää lapsia kouluun Ahjosta Lapilaan, kun katuliikenne oli erittäin vilkasta ja tien reuna kapea kulkea. Ystäväni kertoi, miten suuren helpotuksen tuotti kevytliikenteen väylän toteuttaminen ajoneuvotien varteen.
Olin iloinen, kun sain kertoa hänelle, että väylän toteuttaminen oli kaupunginvaltuuston naisten ansiota. Elettiin 70-luvun alkua, ja minulla meneillään ensimmäinen valtuustokausi. Jokaisesta valtuustoryhmästä kokoontui muutama nainen pitämään palaveria väylän tarpeellisuudesta. Se toteutui melko nopeasti, mutta me naiset saimme pyyhkeitä omiltamme ryhmän ohittamisesta! Nyt meitä hyvään tulokseen johtaneen kurittomuuden toteuttajia on tuskin elossa muita kuin minä.
Maila Hölttä, 10.4.2023
