Etusivu

Tervetuloa Eläkeläiset ry:n Lapin Aluejärjestön sivuille.

Lapin aluejärjestöön kuuluu 15 jäsenyhdistystä ja sen rekisteröimisestä on kulunut 50 vuotta (2021). Sitä ennen se ehti kuitenkin toimia useita vuosia rekisteröimättömänä eläkeläisyhdistysten yhteenliittymänä ja Lapin eläkeläisten  etujen ajajana. Muun muassa ensimmäiset Pohjois-Suomen yhdistysten retkeilypäivät järjestettiin Rovaniemellä 4.-5.07.1964 ja niihin osallistui yli 600 jäsentä Oulun ja Lapin läänien alueelta. Myöhemmin pohjoisten yhdistysten kesäpäiviä on järjestetty Lapin, Kainuun ja Jokilaaksojen aluejärjestöjen yhteistyönä. Viime vuosina niiden järjestämisen on vain estänyt koronaepidemian leviämisen hidastamiseksi määrätyt kokoontumisrajoitukset. Toivottavasti ne voidaan järjestää taas tämän vuoden valtakunnallisten ”retkeilypäivien”, Kulje kanssain-risteilyn jälkeen.

Edunvalvontaan on vuoden 2022 aikana tullut uusi taho käytyjen Lapin Hyvinvointialueen valtuuston vaalien jälkeen. Sinne tuli valituksi myös yhdistystemme jäseniä eri kunnista ja valtuusto, hallitus ja lautakunnat ovat aloittaneet työnsä. Sosiaali- terveys- ja pelastuspalvelut siirtyvät vuoden 2023 alusta niiden järjestämisvastuulle.

Aluehallinnon yhteyteen tulee myös vanhusneuvosto, jonka jäseneksi jokaisen Lapin kunnan vanhusneuvosto valitsee edustajansa ja heidän joukossaan on myös yhdistystemme jäseniä. Tämän vaikuttamistoimielimen jäseniksi Lapin eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta (LENK) on ehdottanut valittavaksi lisäksi myös yhden kustakin eläkeläisjärjestön (4) Lapin alue- tai piirijärjestöstä.

Kulttuuri- ja yhdessä viihtymisen asioissa Lapinkin yhdistyksiä työllistää vuoden 2023 aikana valmistautuminen Kalajoella järjestettäviin valtakunnallisiin retkeilypäiviin 22.-24.08.2023.

Vuoden 2023 aikana järjestetään myös eduskuntavaalit, joilla on vaikutusta eläkeläisten arjen elämään useiksi vuosiksi. Siksi Eläkeläiset ry:lläkin on omat vaalitavoitteensa, jotka on julkaistu Eläkeläinen-lehden numerossa 4/2022 ja ovat luettavissa myös Eläkeläiset ry:n kotisivuilla. Toivottavasti ehdokkaiksikin tulee yhdistystemme jäseniä.

Ajankohtaista

Vuoden 2023 aluetoimikunnan jäsenet

Syyskokous valitsi tämän vuoden aluetoimikuntaan Sodankylässä 25.11.2022 seuraavat henkilöt, joihin voi olla yhteydessä niin järjestö- kuin edunvalvonta-asioissakin:Aavasaksal[...]