Matkakertomukset

Konnia katsomassa Suomussalmen kesäteatterissa 3.8.2021

Elokuun ensimmäisenä tiistaina 3.8.2021 Saaga travelin linja-auto täyttyi iloisesta puheensorinasta, kun lähes 60 hengen porukka Kempeleen ja Limingan yhdistysten eläkeläisiä ajeli sateisessa säässä kohti Suomussalmea. Matkan varrella ihailtiin pisaroitten peittämistä ikkunoista metsiä, peltoja ja vaaroja. Suomessa kyllä tätä luontoa riittää. Saimme kuulla niin kempeleläisten kuin liminkalaisten tulevaa syksyn ohjelmaa arpojen oston lomassa. Lisäksi toivoteltiin toisemme puolin ja toisin kylään omiin tapahtumiimme. Hyvin sujui menomatka.

Perillä meitä odotti maittava lounas Kultaisessa kukossa, vierailu Suomussalmen työväentalolla ja tottakai kohokohta teatteriesitys Konnat. Sade ja tuuli senkun yltyi, mutta sinnittelimme esityksen vaatetuksen ja sadetakkien turvin. Ja onneksi oli katto pään päällä. Teatterin väki kertoi, että tämä oli ehdottomasti kesän kylmin ja sateisin päivä ja kiittelivät meitä reippaudesta ja rohkeudesta. Ei se sade meitä isommin haitannut, kun konnat panivat parastaan ja saimme nauraa ihan sydämen kyllyydestä. Yhteisöllisyys ja mukanaolo lämmitti mieltä ja kehoa. Väliajan pullakahvit teltan suojassa maistuivat hyvältä ja vaikka kengät kastuivat hyllyvässä sammalikossa, ei se tahtia haitannut.

Kotimatkalla olikin sitten super hyvät arpajaiset, lähes jokainen matkalainen voitti jotain. Ja jos ei voittanut, niin saatiinpa ainakin jännittää ja iloita toisen tuurista. Puolen yön hujakoilla oltiin kotikonnuilla takaisin ja hyvällä mielellä kengät ja vaatteet kuivina suunniteltiin ensi kesän kesäteatterireissua. Porukalla mennään, ilman muuta.

Kirjoitti Marja Nybacka, Limingan eläkeläisten jäsensihteeri