Laulut
Kirj. Anna Haataja
Laulut ei laulaen lopu,
virret varsin veisatenkaan.
Rallit eivät rallatellen,
iskelmät iki-ihanat.
Ihminen sä riemuin laula,
laula laulus maailmalle.
Kaiuta ne kansan kuulla,
raikuvasti rahvaan maille.
Jos on suotu laulun lahja,
annettu aarre ainainen.
Älä heitä vakan alle,
pimentohon pimittele.
Suussa sulla sulosointu,
ilmoille se irroittele.
Onni tulee oamksesi,
hyvä mieli syömmessäsi.
Yksin
Kirj. Anneli Kangasniemi
On kaunis hiljainen ilta,
ei kuulu kuiskeet laiturilta.
Järvi tyyni hiljaisena odottaa,
vain lintujen siivet ne lepattaa.
Nyt alkaa olla jo pimeät hetket,
metsässä myös syksyiset retket.
Ilta -aurinko kuultaa järven pintaa,
istun rannalla yksin katsellen auringonsiltaa.
Luonnon vihreys hiljalleen katoaa,
on syksy, kaikki taas taakse jäädä saa.
Oli lämmin aurinkoinen kesä niin,
yhä tänne kaipaan luonnon maisemiin.
Poluilla hiljaa yksin kun kuljen,
on ilta, mä silmäni kohta suljen.
Lehdet puista jo hiljalleen varisee,
syksyn tultua kaikki ne kellastuu ja karisee.
Yön mentyä järven kuulaus hohtaa,
ei tuuli käy, kaikki on aivan hiljaa.
Sinitaivas ottaa päivän vastaan,
mietin tässä yksin nyt ja ainoastaan.
On rauhallisuus vallanut mieleni
ja joku aukaissut runokieleni.
Mökki pieni rannalla punoittaa,
uudestaan ja uudestaan se aina odottaa.
Mökin ovi on hiukan raollaan,
mitä sieltä mä nyt odotankaan.
Taas päivä kaunis edellä käy,
ei taivaalla mustia pilviä näy.
Kotikaupunkini
Kirj. Raija Järvinen
Olin lapsi mä tämän kaupungin,
sitä ääriään myöten rakastin.
Tuo talo on minun ja katu myös,
tuon muistin jo ajalta lapsuuden.
Me tunsimme toisemme molemmat,
otti kaupunki minut, minä kaupungin.
Muistan kenkien kopinan
kadulla sen
ja naurun ja riemun ja kepeyden.
Kuulen vielä ne äänet askelten,
kesäkuumien katujen.
Muistan puistojen tuoksuvat lehmukset
ja Pyynikin rinteet ja rannat sen.
Ja penkin, jolla me istuimme,
oi muistathan sen.
Ja kirjaimet takana penkin sen,
ne kerran veistit mua rakastaen.
Oi muistatko vielä sen
-minä muistan sen.
Konsussa tanssimme
ja kaduillakin.
Oli vappuyö, minä muistan sen
ja kahvila, johon me poikettiin.
Oli kesä, oli nuoruus
ja rakkaus.
Minun kaupunkini sua kaipaan niin,
sitä penkkiä, jolla me istuttiin.
Se lahonnut lie,
ja rakkauskin
muisto vain
kesän kuuman sen.
Särkynyt portti
Kirj. Eila Kolhanen
Se talo oli suuri ja kaunis,
näen sieluni silmillä sen.
Punaiseksi maalatut seinät,
ikkunalaudat valkoiset.
Oli veistetty, puinen portti,
jota syreenit ympyröi.
oli niityt ja ruispelto,
joka tuulessa heilimöi.
Ja lasten iloiset äänet,
kiiri ylitse tonttimaan.
Niitä kuuntelemaan nyt jäänet,
sydän riemua tulvillaan.
Nyt vuodet kulkevat kilvan,
ohitse talon sen.
Ja jossakin syreenin alla,
näen portin rikkinäisen.
On äänet kaikki hiljentyneet,
pois kulkeneet lapset on.
Se suuri ja kaunis talo
on autio, valoton.
Mökillä
kirj. Sinikka Ojala
Muurahaisten polun leikki,
sen jo lähes neulaset peitti.
Tyhjissä akkunoissa hämähäkinseitti.
Suljettu ovenkin reitti.
Suopursujen aromi väkevänä,
vaatteisiini tarttuneena.
Kaupungin saasteeksi,
pakokaasuksi muuttuneena.
Tervaksien tuoksu
hiuksista kadonneena.
Lintujen liverryksen myötä
särkyi sydämeni.
Työpäivien aamut
Kirj. Ritva Haapala
Joka päivä työhöni astelen,
tiellä tuttavat tulevat vastaan.
Kaukaa heille huiskutan huomenen
ja viereltä kuulen sen vasta.
Uusi kulkija tullut on tielläni,
vasta kahtena aamuna vastaan.
Ei häneltä hymyä, huomentakaan,
vielä ehtinyt minulle asti.
Eikö pidä hän työstänsä, itsesetään,
kun päivän näin apeana alkaa.
Mutta ootan aamua, parempaa,
silloin kuljemme yhtä jalkaa.
Aamulla
Kirj. Voitto Palin
Silmäni hiukan raottui,
kohta tajuntani palautui.
Kasvot ikkunaan päin,
olin illalla nukahtanut.
Heti uuden päivän näin,
hieno aamu siitä kirkastui.
Olin täysin herännyt.
Näin pihakuusen latvan,
joka auringonsäteistä
kultaisen värin oli kerännyt.
Myös lintupari tuomipuussa
pesänteko puuhissaan,
oli ruohotukko suussa.
Rannassa laiturilla päin,
sorsapari souteli peräkkäin.
Miks muilla, vaan ei minulla,
on puoliso niin rakas?
Käteni hapuili selän takana,
siellä tuntui vain viileä lakana.
Tyhjä oli seinän puoli,
ei kai minua juuri kukaan huoli.
Siltikin halusin tehdä taasen,
onnellisen päivän, kelpaavaisen.
Kellot
Kirj. eeva Kainus
Seinäkello ja kaappikello,
kodin alkaa verkkaan tikkaa.
Ja tärkeä on myös herätyskello,
se yöajan pituuden mittaa.
Rannekello ja taskukello,
ne aina mukana kulkee.
Korukello ja sormuskello,
koreudellaan loistaa julkee.
Sanomia ilmoille saattelee,
palokello ja kirkonkello.
Karjankello lypsylle haastelee,
kutsuu murkinalle vellikello.
Kulkijalle ajan todeksi tuo,
aurinkokello ja tornikello.
Matkalla kauniin tunnelman luo,
tiu’ut, satula- ja aisakello.
Paikalle tulijat kuuluttaa,
ovikello ja veturinkello.
Työpäivät ja tiimat jaksottaa,
leimakello ja munakello.
Vuosikello lahjaksi annetaan,
merkkipäivänsä juhlijalle.
Joulupukinkello kun kalkattaa,
nousee jännitys korkealle.
Tuulikello oksalla kilkuttaa,
se säveliä omiaan soittaa.
Se kaikuja kummia soinnuttaa
ja hiljaisuuden rikkoa koittaa.
Kissankello ja kurjenkello,
sineä taivaista heijastaa.
Harakankello ja varsankello,
luontoa lilalla koristaa.
Kaksi hyvää kelloa jäljellä,
on Joulukello kaikkien tuttu.
Se koreilee kirkkailla väreillä,
sillä punainen on joulun nuttu.
Hyväkello kauas kaiuttaa,
jos lämmin on sydän ja kieli.
Se kauniita sanoja kuuluttaa,
tulee kaikille hyvä mieli.
Kielikello päivät pälättää
ja ikävyyksiä monelle tuottaa.
Se kylillä kulkee ja kälättää,
ei kielikelloon kukaan voi luottaa.
Vielä kaksi on viekasta kelloa,
jotka selkämme takana hiipii.
On varottava juorukelloa,
kauas pahankellon kalkatus kiirii.
Tuli mieleen vielä maailmankello,
se mittaa tarkat ajat.
Papinkello ja kuolemankello,
ne hirsiseinää naputtavat.
Monet kellot onkin jo ruostuneet,
ei ne kilkuta ja mittaa aikaa.
On sähkön valtaan ne suostuneet,
eikä niissä ole entistä taikaa.