Maaliskuu

Kohti kevättä !

Nyt olemme saaneet uuden presidentin, Alexsader Stubb` in,maatamme edustamaan. Toivotetaan hänelle kaikkea hyvää.

Kovin levottomaan maailman tilanteeseen hän astui virkaansa.

 Meillä yhdistyksessä kuitenkin ollaan luottavaisin mielin, vai mitä?

Luin juuri kirjoituksen, jossa oli ennustettu, miten maailma on muuttunut 100 vuodessa. Se oli kirjoitettu vuonna 1923. Aika hyvin olivat tiedeasiantuntijat nähneet tulevaisuuteen. Puhelin oli keksitty ja siitä ajasta teknologia on kehittynyt hurjaa vauhtia. Nyt on langattomat yhteydet ympäri maailman, ei enää huudeta seinään kuten Iisakki pappa sanoi minulle, kun olin pikku tyttö. Autot ovat korvanneet hevoset, tosin he ennustivat, että hevoset ovat v.2023 kadonneet jo kokonaan. Nyt v.2024 niitä on vielä paljon mutta eri tehtävissä kuin 100 v. sitten.

Mielenkiintoisinta minusta on pukeutuminen, kun aikoinaan yritettiin peittää kaikki, varsinkin naisilla, niin nyt kilpaillaan Gaala illoissa ja myös kaduilla, kuka paljastaa eniten. Onneksi olen tullut jo ikään, ettei todellakaan tarvitse näyttää kaikkea.

Myös musiikki on ajansaatossa muuttunut. Minä pidän ja kuuntelen monenlaista musiikkia. Vanhaa ja uutta, eniten nuoruuteni rock ja pop biisejä mutta myös irlantilaista ja italialaista musiikkia. Kotimainen iskelmämusiikki saa hyvälle mielelle.

Meillä Kerholan jäsenkerhoissa on hyvä musiikkitarjonta. Hanurin soittoa, kuorolaulua, kosketinsoittoa ja lauluesityksiä. Lopuksi pistetään tanssiksi joko tanssimusiikin tahdissa tai diskomusiikin. Jokaiselle jotakin. Siitä syntyy hyvä mieli ja yhteishenki.

Kävin mielenkiintoisella luennolla, jolla kerrottiin musiikin merkityksestä, ikäihmisen muistille ja mielialalle. Musiikin kuuntelu on hyvin tärkeää meille kaikille. Jokaiselle meistä, jokin tietty kappale tuo muistoja jostain tapahtumasta, se liikuttaa tunteita.

Yhdessä laulaminen tuo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tämä on ensiarvoisen tärkeää ikäihmisille, joilla alkaa muistin kanssa olla ongelmia.

Laulakaamme siis riemuisin mielin yhdessä! Edistämme näin terveyttämme!