Ikääntyvien ihmisten päivätoimintaa ei saa muuttaa Pirhan suunnitelemalla tavalla.
Nokialla yli 70 henkilöä saa päivätoiminta palvelua yhden päivän viikon aikana.
Heidät yleensä haetaan Vihnuskotiin, jossa heidät ruokitaan, pestään, hoidetaan
heidän asioitaan toisten ihmisten avustuksella.
Ennenkaikkea he saavat mahdollisuuden tavata muita hoidettavia, keskustella ja
jutella muille.
Sinä aikana kun he ovat päivän hoidossa. Heidän omaishoitajansa pääsevät hoitamaan omia asioitaan, ja saavat tavallaan vapaa päivän.
Yleensä omaishoitajana toimii aviopuoliso. Joka on myös iäkäs.
Pirha suunnittelee, että iäkkäille jaetaan tablettitietokoneet, joihin sairaanhoitaja ottaa yhteyttä kerran pari viikossa. Yhteys tapahtuu 8–9 henkilölle yhteisesti. On irvokasta ajatella, että tietokone vastaa hoitajaa, Pesut, ruokailut, hoidot, yksityisyyden suoja ym.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on lakisääteinen tehtävä, ja se on sälytetty kunnille ja hyvinvointialueille. Näiden on vain kannettava vastuunsa ja huolehdittava
ikääntyneistä.
Iäkkäiden ihmisten nykyinen päivätoiminta on säilytettävä kasvokkain kohtaamisen tasolla, eikä sitä voida muuttaa tablettikoneilla etäyhteyksillä hoidettavaksi.
Ikääntyneet ansaitsevat ihmisarvoisen elämän elämisensä loppumetreille.
Nokian Eläkeläiset ry:n Kevätkokous 2025
Laatinut koulutussihteeri Ilkka Kotiranta