Oulun Eläkeläiset ry
”Sokkoretki” 14.05.2025
Lähtö klo 8.30 Oulun Linja-autoasema, kaupungin halki Vaaskelaan, josta meitä nousi loput porukasta kyytiin ja sitten menoksi. Siis minne? No ei ollu tietoa, sillä sokkomatkan hengen mukaisesti vain matkanjohtaja Raililla oli tieto matkan sisällöstä. Meitä matkalaisia oli 36 henkilöä ja Saaga Travellin tosi pitkä onnikka, kuljettajana Veli-Matti Hautakangas antoi meille mukavat olosuhteet körötellä kohti tuntematonta määränpäätä, pilvisessä säässä.
Kolme pääilman suuntaa oli alussa vaihtoehtona, sillä länsi oli poissuljettu, silloin olisi pitänyt olla vesikulkuneuvo matkaamista varten. Aika pian se selvisi, mentiin vastakkaiseen suuntaan kuin mitä muuttolinnut käyttävät keväisin. Kun oli päivän retkestä kysymys, niin Tallinnan risteily ei ainakaan.
Haarasillan liikenneympyrä ”pullautti” onnikan 8-tielle, Raahen suuntaan. Matkalla näkyi paljon tuulimyllyjä. Raahea lähestyessä Raili kertoi, että otetaan sieltä kyytiin eräs henkilö, kun mahtuu autoon. Ajettiin Raahen läpi ihan rannalle. Autoon nousi Raahen matkailuneuvoja Timo Pieskä. Alkoi noin 1,5-tuntia kestävä Raahen kaupunkikierros. Esittelijä kertoi sujuvasti historiallista tietoa ja vuosilukuja menneestä ajasta. Paljon tuli myös tarinoita ihmisistä.
Raahen perusti Suomen kenraalikuvernöörinä toiminut kreivi Pietari Brahe vuonna 1649. Tarkoitus oli toimia kauppasatamana seutukunnan hyödykkeille. Tällä hetkellä kaupunkiin kuuluvat myös Saloinen, Pattijoki ja Vihanti. Asukkaita noin 24.000.
Vanhassa Raahessa paljon iäkkäitä puutaloja, joilla omia tarinoita. Ja ne kapeat kadut. Kuljettajan taidon ansiota on se, ettei yhtään nurkkalautaa tarttunut mukaan, kun hän sillä tosi pitkällä onnikalla sukkuloi niillä kujilla. Kierroksen loppuvaiheessa tutustuttiin Raahen erittäin kauniiseen kirkkoon. Entinen kirkko oli palanut 1908 ja nykyinen oli rakennettu 1909 – 1912. Kierroksen päätteeksi parkkeerattiin Pietari Brahen patsaan viereen ja mentiin syömään Langin kauppahuoneen ravintolaan. Paikka on historiaa henkivä 1800-luvun tyylinen ravintola, kahvila. Lasagne oli kyllä hyvää ja tuoretta, siinä ei ollut ajan ”patinaa”. Kauppahuoneella on myös myyntituotteita tarjolla ja majoitustakin.
Sitten mentiin museoon. Pakkahuoneen museo sijaitsee rannalla, v. 1848 rakennetussa kaupungin tulli- ja pakkahuoneessa. Keskeisiä ovat kokoelmat, jotka kertovat kieltään Raahesta entisajan merenkulkijoiden ja laivanrakentajien kaupunkina. Pienoismalleja purjelaivoista ja merimiesten tuomisia kaukomailta. Kuvannollista merenhengestä että kyllä purjelaivan malli roikkui siellä kirkossakin koristeena. Museossa oli huone pieniä tilaisuuksiakin varten. Seinät olivat täynnä 1600-luvun taiteilijan tekemiä puuveistoksia. Ne olivat olleet vanhassa kirkossa ja säästyneet kirkon palolta, kun olivat evakoituna muualle kirkon korjauksen takia. Museoa kun katsoo ulkoapäin, niin ei voi arvata, kuinka paljon nähtävää sen sisältä löytyy.
Matkan seuraava kohde oli Raahen Taitopaja. Omistaja Tuija Rajamäki. Monipuolinen käsityö- ja ohjelmapalveluyritys, joka toimii v. 1955 Tuomaalan veljesten perustamassa vanhassa valimossa. Käsityöperinnettä jo kolmannessa sukupolvessa. Taitopaja on perustettu v. 2002. Muunmuossa pronssivalua perinteistä hiekkavalutekniikkaa käyttäen. Saatiin siitä työnäytös. Esillä oli myös himmeleitä n. 150 useista eri materiaaleista valmistettuja. Posliinikoirat ja käsintehdyt kynttilät ja paljon muuta kuuluivat tuotevalikoimaan. Tuotteita oli myytävänä. Omistaja järjestää myös alaan liittyviä kursseja Taitopajalla. Museo- ja Taitopajakäynnit vuoroteltiin puolilla ryhmillä, niin mahduttiin paremmin näkemään ja kuulemaan esittelyjä.
Raahen merkitys merenkulkukaupunkina on historiassa ollut lähialueillekin tärkeä. Oulun ja Raahen väli on vain 75 km, joten kuvannollisesti voi sanoa: ”ei tarvinnut mennä merta edemmäs kalaaan”, kun löytyi paljon mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa.
Paluumatka alkoi säänkin muutuessa poutaisemmaksi noin klo 16. Jonkin matkaa Raahesta oli suojainen pysäköintipaikka, johon ”topattiin”. Raili oli jemmannut onnikkaan meille pullakahvit ja ne juotiin ulkona auringonpaisteessa. Piristävä tuokio.
Hyvän matkapaketin oli Raili käärinyt kasaan meille. Kiitokset hänelle!
Kiitti myöa Veli-Matille Raahen ”pujottelusta” ja muutenkin hyvästä kyydistä!
Kiitos myös matkaseuralaisille!
Minäkin olin
Mietteitä Ystävyydestä
Neljästoista helmikuuta muistutus on siitä
Asiasta jolle, ei yksi päivä riitä
Ystävyyden asia saa kaikki päivät täyttää,
sen kun ihminen vain muistaa, elo paremmalta näyttää.
Elämä on parempi, kun ystävyyttä antaa,
toisille kun sitä suo, niin takaisin se kantaa.
Kun murhe, suru, mielipaha elämässä vaivaa,
ystävät voi silloin auttaa, hyvän mielen esiin kaivaa.
Anteeksipyyntö, sekä -anto, on myös tarpeen taitaa,
sen takaa voi taas jälleen löytää elon hyvää laitaa.
Yhteiset harrastukset, laulut, tanssit luovat ystävyyden pesän,
niissä aikaa viettäen voi mennä talven ja kesän.
Ei ihmiset ne yhteen kaavaan mahdu toki koskaan,
jos jostain joku tykkää, niin toinen laittaa roskaan.
Ja onhan niikin lupa elää, ett´näkee vain oman navan.
No mikä ettei, valita voi senkin tavan
Ystävyys ja sopu, rauha, tuntuis paremmalta,
asenteilla mennen niillä, ei matto lähde alta.
Maailmalla ystävyys on mennyt ihan hukkaan.
asentein ja asein käydään toisten tukkaan.
Ystävyys, jos ihmisiltä aivan kaikki puuttuis,
eihän siitä mitään tulis, jos yhtenään vain suuttuis.
Ystävyyden nimissä me tänne kerhoon tullaan,
yhteistä aikaa vietämme ja kieli kastuu kahviin ja pullaan.
(Veikko)
Oulun Eläkeläisten ruskaretki 10. – 12.10.2024 Vuokattiin
Retkelle lähtijöitä oli 20 henkilöä. Saaga Travelin onnikka oli lähtenyt klo 10.00 linja-autoaseman laiturista ja tuli kaupunki-reittiä Vaaskelaan, mistä noin puolet lähtijöistä nousimme kyytiin.
Heti alkuun huomasimme, että matkasuunnitelmassa ollut poutasää hieman lipsui, mutta sään harmaus ei haitannut matkalaisia. Lämpötila oli reilusti plussan puolella. Matkan kohteena olevan Vuokatin olin nähnyt edellisen kerran n. 40 vuotta sitten, joten arvaisin, että tätä kirjoittava matkalainen on vähiten maailmaa nähnyt mukana olevista. Mukaan olisi mahtunut useampikin, mutta luulen, että monet ovat liikkuneet tarpeeksi omatoimisesti ja syksyinen retki ei enää kiinnostanut.
Itää kohti mentiin onnikan tasaisessa kyydissä. Maalaismaisema oli pinnaltaan vihreä, puut kirjavia. Sitten matkanjohtaja Raili kysyi, että haluatteko nähdä ihmeen, sellaisen josta saa kahvia. Haluttiin, saatiin kahvia ja pullaakin. Taisi olla jossain Vaalan ja Paltamon välillä.
Sitten Arvo oli ollut ovelana ja latoi meille kouraan kymmenen kysymystä sisältävän paperin. Koski Kainuun asioita. Vaati vielä vastaamaan. Tiesin vain pesäpallosta tutun Hiukan, mutta se niin hiukan, että muut tiesivät paljon enemmän. Vaikea kisa se oli.
Sitten saavuttiin Sotkamoon. Liiketilan seinässä luki ”Moro Moro”, kahvipaikka löytyi noiden tervehdyssanojen takaa. Raili oli tilannut sinne meille suolapalakahvit. Hyvältä maistui. Kahvin tarjoaja oli Saaga Travel bussiyhtiö.
Sitten oli aikaa käytettävissä paikalla, sillä majoitus Katinkullassa avautuisi meille klo 15. Samalla aukeamalla oli sellainen puurakenteinen liiketalo, kenkäkauppa. Iso kyltti ”LOPPUUN MYYNTI”. Viileähkö tuuli ja tuo kyltti kai sai jalat liikkeelle ja osa osa porukastamme katosi kaupan sisälle hujauksessa. Saatte itse arvata, oliko naiset vai miehet keulilla. Laadukas Divari oli siinä lähellä myös ja jotain sieltäkin tarttui mukaan. Entiset kengät oli pääosin kenkäkaupasta palaavilla jalassaan.
Sitten majoituttiin Katinkultaan. Onhan se mahdottoman iso paikka, on allasta, pelikenttää, kuntosalia ja vaikka mitä. Puhelin kertoi minulle, että sitä ei omista Sotkamon Jymy, vaan intialainen monialayhtiö Mahindra/Mahindra.
Lepoaikaa oli ennen syöntiä, mikä oli kello 18. Saatiin tietää, että lähistöllä oli kuppila, jossa oli itsepalvelumusiikkia eli karaokea. Vahvan aterioinnin jälkeen mentiin sinne sulattelemaan ruokaa. Saatiin hiukan laulaakin ja olla kuulijana oikeille alan harrastajille. Kun tapahtuma alkoi aikaisin, niin päästiin majapaikkaan takaisin jo ihan lasten nukkumanenoaikaan.
Perjantai oli se varsinainen ruska- ja ulkoilupäivä. Sateisena päivä alkoi ja sovittiin aloittaa ulkoilu klo 12. Seijalla oli hassu palapeli, jossa muutaman sentin kokoisia valkoisia neliöitä ja niissä eri värisiä numeroita. Seurasin jonkin aikaa pelaamista, mutta en oppinut mitään. Varmaan siinä jokin päämäärä oli. Porinaa ja turinaa, hiukan mustaa pekkaa ja siinä se aamupäivä meni.
Kello löi 12 ja retki kohti Jäätiönlammen makkaranpaistolaavua alkoi. Arvo sai olla suunnannäyttäjä, kun hän oli kiusannut meitä Sotkamon ja Vuokatin tuntemus kysymyksillä. Ensin mentiin sinnepäin ja sitten tännepäin. Harhailua muistuttavan kävelyn jälkeen meistä etevimmät löysivä laavun. Tosin itse Arvo oli hukattu. Nuotioon tulet ja makkarat paistettiin ja niinpä sitten Arvokin löytyi.
Paluumatka oli aika raskas. Hiukan liian kaukana se laavu oli. Minun ikäisellä ja nuoremmillakin jalkoja on käytetty paljonkin ja vikojakin niihin on tullut. Kyllä varsinkin paluujonon loppupäässä väsyneillä kävi mielessä, että Suomessa saisi olla nuo kilometrit lyhyempiä. Urhoollisen taivalluksen jälkeen lepoa ja niin hymy palautui takaisin.
Sitten taas klo 18 syötiin. Kotikaurapuuron syöjälle tuo ruuan moni runsaus on houkuttelevaa, mutta kun ne vyötkin maksaa, niin ei kannata katkaista omaansa. Nyt oli illalla sitä karaokea siinä majoituspaikan baarissa, mutta melutaso oli niin valtava, että sieltä piti poistua korvia pidellen. Oli äkkiä laulut laulettu.
Se oli sitten lauantai ja kotiinpaluupäivä. Aamupalan jälkeen jonkin verran ulkoilua, porinatuokioita ja laukkujen pakkaus. Klo 12 onnikka lähti viemään meitä Ouluun. Kyllä porukka hyvällä mielellä oli palatessakin. Enkä perilläkään kellään huomannut ”maansa myynyt” ilmettä. Minun vähän matkailevan mielestä matka oli mukava ja yhteishenki hyvä.
Kiitokset Railille matkan järjestämisestä ja Saaga Travelin kuljettajille. Kiitän myös matkakumppaneitani seurasta.
Se Joku
__________
Vaaskelan kesä
Toukokuussa linnut alkavat rakentamaan pesää.
Silloin alkaa mieli oottaa Vaaskelaa ja kesää.
Viikkoaikataulu kertoo mitä, missä, milloin
Toimintapäivä keskiviikko, käsityökerho silloin.
Laulu raikaa yhteisesti, säestääpi Heikki.
Pallojen heitto lavalla, mukava on leikki.
Rakennusten kunnostusta, maalausta ja muuta.
Ahkerasti siivotaankin, heiluu rätti, luuta.
Mutta ilman keittiötä loppuis kyllä puhti,
emännät kun toimeen ryhtyy, tarjolla annos tuhti.
Nurmikotkin hoidetaan ett´piha olis siisti.
Talkkarit ne koneillansa sellaiseksi niisti.
Kasvit, kukat kauniisti ne kruunaa sitten pihan.
Puutarhan taiturit ne käärineet on hihan.
Sunnuntai ja torstai sitten, onko silloin mitä.
Soittoniekat silloin saapuu, se on sitten sitä.
Lippuluukku sekä lava aukinaisin ovin.
Järjestäjät ahkeroineet on jo pitkän tovin.
Tanssikansa lavan tietää ja sen sitten täyttä.
Iloisena tanssiin ryhtyy, hyvältä se näyttää.
Juhlillekin Vaaskela on ihan hyvä paikka.
Häät ja synttäritkin voi siellä viettää vaikka.
Kesähän ei jatkua voi toki ikuisesti.
Nautittu on siitä jälleen niin kauan kuin se kesti.
Talven aikana voi hiukan hammastakin purra.
Uusi kesä sitten tulee, kannata ei surra.
Veikko Ollakka
__________
Muistelua
Oulun Eläkeläisten ”Sokkoretki” 1.7.2024 klo 8.30 – 18.30
Päivä oli maanantai ja auringolla oli lomapäivä. Saaga-Travelin onnikka aloitti linja-autoasemalta ja jatkoi Vaaskelan kautta maantielle. Meitä oli 32 matkalaista ja kuljettaja. Meille ei sidottu huivia silmille, vaan saatiin avoimmin silmin jahkata, että mihinkähän ollaan menossa?
Idän suuntaan matka alkoi, mutta sitten kuljettaja pyöritti onnikkaa yhdessä liikenneympyrässä yrittäen saada eläkeläisten suuntavaiston sekaisin. Sitten käännyttiin kapealle soratielle. Kyltissä taisi lukea Juurussuo ja n. 8 km:n jälkeen pysähdyttiin. Ensimmäinnen kohde: Linnunradan tila. Oltiin jossain Mourunkijärven lähistöllä. Tilan vetonaula oli Alpakat. Nimi on entuudestaan lusikoista tuttu. Nyt tuli tietoutta tuosta Etelä-Amerikasta kotoisin olevasta pitkakaulaisesta, paljon lammasta suuremmasta eläimestä. Eläin on ns. harrastus/näyttelyeläin ja tuottaa villaa. Tilan kahviossa juotiin sitten kahvit lisukkeineen ja sitten jatkettiin retkeä. Ajettiin se 8 km takaisin ja tultiin taas valtatielle. Entäs nyt?
No Muhokselle päin kääntyi onnikka. Pysähdys siellä ja Raili kävi kuljettajan kanssa hakemassa täydennystä muonitukseen. Taas mentiin ja Utajärveä kohti. Silloin tuli mieleen ettei me Rokuasta ohi mee. Eikä menty. Rokua health-Spa ja parkkiin onnikka. Otettiin autosta grillaustarvikkeet ja käveltiin grillikatokselle ja tulet syttyi. Makkaroisen pinta alkoi ruskistua, ootellessa laulua hiukan, mutta kun nuottivihkot eivät tulleet mukaan, niin vähäksi aariat jäi. Se vasiten ”vänttyräksi” rakennettu grillikatos on mukavalla paikalla järven rannalla.
Kun makkarat oli laitettu mahaan, niin mentiin juomaan pullakahvit ”Onnikan baarissa”. Sitten oli kaksi tuntia aikaa hotellin ravintolassa ruokailuun. Aika oli tarkoitettu ulkoiluun ja maisemasta nauttimiseen. Vesisade vain jatkui. Eihän aurinko ollutkaan ilmottautunut retkellemme, saati maksanut matkaa, niin ei auttanut valittaa. Saatiin hotellista sisätila käyttöömme ajan viettoon ja baarikin oli käytössä. Oli siellä jotain palikoita leikkimistä varten ja naurun äänestä päätellen kovinki viihdyttävää.
Kello 16 ravintolan ovi avattiin ja seisovan pöydän antimista meni vyöt tiukalle. Sitten ravittuna paluumatkalle. Raili oli laatinut Alpakka-aiheisen tietokisan sisätäen 10 kysymystä. Useammalla oli 5 oikein, mulla ei. Karkkeja syötiin kisan päälle. Tapsa kertoi vitsivarastostaan muutamia vitsejä. Paula ja Leilakin kertoivat yhdet.
Ja niin matka päättyi Vaaskelaan. Kiitokset matkanjohtajalle Railille sekä mukavalle Reijokuskille.
Muuan mukana ollut
__________
Huomenta! Hietarauman mökin ukko taas täällä. Oon vuosikymmenet asunut kämpässä johon ei ole kuu näkynyt. Pari kuukautta sitten muutin kortteeriin johon aamulla kahvia juodessa kuu tervehtii minua ikkunasta. Pittää nyt kovinkin tuttuna kun kutsui aamuyöstä seurakseen täysiä täyttäessään.
No niin, nyt se Natokin saatiin ulos Turkkilaisesta saunasta ja lippu on tangossa. Itä-naapurin pahuuden paljous antoi potkun Suomelle tässä asiassa.
Vaalitkin oli. Ehdokkaiden paras vaalipuhe-päivä sattui varsinaista vaalipäivää edeltävälle lauantailla. Aprillipäivänä voi antaa sanojen soida. Tämä aika jolloin leipärahat menee Euroopassa pyssyihin, ei ole helppoa asioiden hoidolle.
Kevät näyttää nyt Pääsiäisen aikana tekevän tuloaan ja se antaa virtaa elämään. Hyvää ”mämmittelyä” ja Pääsiäistä Kaikille!