Ajankohtaista

Retki Torniojoelle 9.9.2023

Lämpö 19 astetta Kemissä ja Ylitorniolle saapuessa 23 astetta, aurinkoista mutta vaaralla hieman tuulista eli sää mitä parhain retkeilyyn. Hekkasen bussi starttasi Jarmo ”Jape” Nousiaisen toimesta Simon linja-autoasemalta klo 9,30 ja suuntasi Rytikariin ja sieltä linja-autoreittiä Kemin linja-autoasemalle. Näin pääsi Meri-Lapin Matkailutoimiston järjestämä kiertoajelu alkamaan. Mukana oli Simon ja Rytikarin Eläkeläiset ry:n jäseniä sekä pari henkilöä Eläkeliiton puolelta ja tietenkin mainio oppaamme Päivi Koskela.

Päivi kertoi matkan aikana meänmaan historiasta vuosisatojen ajalta, mutta hän piti myös sopivasti taukoja, jotta väki sai vaihtaa kuulumisia keskenään.  Ensimmäinen pysähdys tehtiin Aavasaksan vaaralla, jossa paikallinen opas kertoi Keisarinmajan alueen historiasta. Majan, näköalatornin, Annikki Kariniemen patsaan ja kauniin Tengeliöjoen maisemien ihastelun jälkeen menimme Paviljonkiin lounaalle. Matka jatkui Matarengin kirkolle, johon tutustuttiin ulkoapäin.  Sieltä suuntasimme Luppiovaaralle ihastelemaan Ruotsin puolen maisemia korkealta. Sitten matka jatkui Kukkola Forsesnille, jossa nautimme päiväkahvit. Siellä alueesta ja lippoamisesta esitettiin infopaketti.  Lippoamista käytetään pääasiassa siian, mutta myös lohen pyydystämiseen. Tutustuimme kalastusmuseoalueeseen omatoimisesti.  Aurinko paisto ja oli lämmintä, mutta matkan jatkuessa Haaparannan suuntaan sää muuttui – tummat pilvet peittivät taivaan ja usva nousi pelloille.

Kiitos erityisesti opas Päiville, kuski Japelle, meidän Ailille ja tietenkin meille kaikille matkalaisille mukavasta kiertomatkasta meänmaahan.

Muistoihin voit palata kuva-albumien välityksellä: (mene linkin kautta albumiin)
Aavasaksa

Ruotsin puoli

← Artikkeli: Takaisin ajankohtaisiin

Ajankohtaista

Bocciaturnaus

Osallistuimme lauantaina 20.4. Rytikarin työväentalolla VKV:n järjestämään "Hyvänmielen turnaukseen".  Osallistujiksi oli kutsuttu Työväentalolla kokoontuvat eläkeläisjärjestö[...]

Koulutusannin jalkauttaminen

Kerhossa 17.4. tuotiin koulutuksissa saatua tietoa kerholaisten tietoisuuteen.  Tervolassa järjestettiin 5.3. muistipäivä eli ravintoaineiden merkityksestä muistiin.  Koulutuk[...]

Ulkoilupäivä Rytikarissa

Vietimme ulkoilupäivää 3.4.-24 noin 50 henkilön voimin Rytikarin Työväentalon ympäristössä sekä sisällä.  Aloitimme päivän piirakkakahvilla ja jutustelulla ajankohtaisista asi[...]