Ajankohtaista

13.3.-24 kerhopäivä vietettiin Torniossa

Lähdimme Hekkasen bussilla Tornioon Järjestystalolle virkistyspäiville.  Päivän teemana oli omaishoitajuus, josta oli kertomassa Liisa Riekkinen.  Yhteislaulujen ohessa esiintyi trubaduuri Jukka Lamminen.  Hän esitti kolme laulua mm. ” Hummani hei” ja vei meidät lapsuuden aikamatkalle. Tornion Eläkeläisistä Anneli Stoor veti visaisen tietokilpailun.  Tilaisuuden juonsi Sauli Hyöppinen ja bingo-osuuden veti Kumppanuuskeskus Luotin uusi toiminnanjohtaja Kati Kristo. Päivän annos oli Sipulipihvi perunamuusin kera.  Kun kaikki arvonnat oli suoritettu suuntasimme bussille ja kotimatka saattoi alkaa.  Käytimme tähän matkaan ns. toimintatonniavustusta.  Olihan jälleen kiva reissu!

Kuva-albumiin pääset tästä!

← Artikkeli: Takaisin ajankohtaisiin

Ajankohtaista

Kesäkirjastokiertue

Kirjasto jalkautuu pop-up-tyyliin kaupungille asukkaiden luo esittelemään palveluitaan.Kiertueen kolmas pysähdys 10.7.2024 kello 11 - 14 Rytikarin Työväentalolla!Pop-up-kirjas[...]

Juhannus altailla 2024

Alunperin oli tarkoitus juhlia Veitsiluodon Kalamiesten altailla juhannusta aattona 21. pvä, mutta epävakainen sää siirsi tapahtuman juhannuspäivälle 22.6. klo 16:00-19:00. Hy[...]