15 -vuotisjuhla ja pikkujoulu 11.12.2024

Keskiviikkona vietimme syyskauden viimeistä kerhopäivää juhlien merkeissä.

Hieman historiaa:
Vuoden viimeinen kerho 2.12.2009 oli myös uuden osaston perustamiskokous. Tällöin yksimielisesti päätettiin perustaa osaston nimeltä Rytikarin Eläkeläiset, joka rekisteröidään
Eläkeläiset ry:seen. Perustamisilmoituksen allekirjoittivat Kauko Mäkivuoti, Veikko Hautala, Aune Hautala ja Toini Hiltunen. Osastomme rekisteröitiin 15.4.2010 ry:ksi.

Kerhotoiminta Rytikarin Työväentalolla aloitettiin Veitsiluodossa työskentelevien työntekijöiden toimesta jo vuonna 1945.  Kerhopäivä oli ja on edelleenkin keskiviikko, josta kerhon nimi muodostui. Kun Kemiin 1959 perustettiin Kemin Eläkeläiset ry, niin valtaosa kerholaisista liittyi yhdistykseen jäseniksi ja muutama siirtyi Eläkkeensaajiin. Toimipisteenä säilyi kuitenkin Rytikarin Työväentalo.

15 -vuotisjuhlaohjelma:
Aloitettiin yhdistyksen perustamiskokouksella, pöydän takana olivat Kauko Mäkivuoti ja Toini Hitunen.  Kauko kertoi hieman alkuajan historiasta kuulijakunnalle.  Valma, Seija, Helli sekä Veikko ja soittajana Teemu esittivät Pohjolan Raatajien Juhlamarssin, jonka aikana yhdistyksen lippu kannettiin saliin. Ke 3.12.2014 julkistettiin yhdistyksen oma lippu.  Puheenjohtaja Päivi piti avauspuheen ja hän toivotti kaikki tervetulleiksi juhlaan.  Seuraavana olikin vuorossa Elry:n puheenjohtaja Matti Huutolan juhlapuhe. Matti onnitteli juhlivaa yhdistystä ja kertoi / vahvisti meille, että tiukka ajanjakso on yhdistyksille alkamassa.  Meidän jo eläkkeellä olevien panosta ei nykymaailmassa osata arvostaa, vaikka olemme todella monella tapaa pyörittämässä arkea ja talkoilemassa yhteisömme hyväksi.

Eläkeläiset ry:n myöntämien ansiomerkkien ja yhdistyksen jakamien kunniakirjojen myötä jatkettiin ohjelmaa, joka oli yhdistyksen oman väen tuottamaa.

  • Lauri, Seija ja Anja lauloivat ystävän laulun.
  • Vanha kulkurin esittivät: Mikko, Tauno ja Lauri.
  • Isoisän olkihattu, jonka Aili ja Olavi esittivät, muistelma eli lauluosuus Esa Rautio ja säestivät: Veikko ja Teemu Borg, ohjaus Raili
  •  Pikku syntisessä tanssiparit valtasivat esiintymislavan.  Ohjelma on mm. esitetty kolmen pohjoisen piirin juhlissa Kittilässä, ohjaus Raili.
  • Seuraavana oli vuorossa valtakunnallisissa juhlissa Vuokatissa esitetty yhteisvoimisteluohjelma:  Kainuun korvet, jonka ohjasi Valma.
  • Yhteislaulun jälkeen esiintyivät Hermanni ja Miina eli Esko ja Valma.
  • Marjan ja Olavin sketsin baarissa ohjasi Raili (sauvvoo)

Makoisa joulupuuro rusinaluumusopalla sekä jouluiset kinkku- ja lohitarjoilut maistuivat kaikille 65 :lle osallistujalle.  Juhlan päätteeksi synttärisankarit (65, 70, 75, 80, 85 ja 90 täyttävät) tarjosivat täytekakkukahvit. Juonnosta vastasi Risto.  Kiitos mukavasta kerhopäivästä kaikille.  Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2025 toivottaapi hallitus.

Palauta valokuvin mieleen päivän tunnelmia, klikkaa tästä.

 

 

 

 

 

← Artikkeli: Takaisin ajankohtaisiin

Ajankohtaista