Kiimingin Eläkeläiset ry
Vuodet 1978–2013
Toukokuussa vuonna 1978 kokoontui seitsemän eläkeläistä Kiimingin Virastotalolle, keskustelemaan eläkeläisyhdistyksen perustamisesta. Tällöin päätettiin, että yhdistys perustetaan. Nyt tästä kokouksesta on kulunut 35 vuotta.
Yhdistys hyväksyttiin Eläkeläiset ry:n jäseneksi 12.11.1978 ja yhdistys rekisteröitiin 9.10.1979.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Reino Paju ja sihteeriksi Helli
Kaski. Varapuheenjohtajaksi Eino Raappana ja johtokuntaan Väinö Riikola, Onni Virtanen, Hilda Kampman, Eino Malmihuhta, Tauno Kaski Lauri Laakkonen Ja Kalle Heikkinen.
Ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa hyväksyttiin uusia jäseniä 15. Kerhot kokoontuivat Kiimingin Vanhustentalon kerhohuoneessa ja vuodesta 1985 myös Jäälin koulun nuorisotiloissa, joka toinen viikko vuoroin Kiimingissä ja Jäälissä. Jäälin kerhot ovat kokoontuneet vuodesta 1991 Jäälin Vanhusten ja Vammaisten Tuki Ry:n kerhotiloissa.
Kerhotilat käyvät pieniksi, pitäisi saada isompia tiloja käyttöön.
Jäseniä tällä hetkellä 135, joista maksavia jäseniä 99
Yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet
1978–1988 Reino Paju
1989–1997 Arvo Heikkinen
1998–2004 Kalevi Herukka
2005–2012 Sirkka Vengasaho
2013- Leena Korhonen
Sihteerinä ovat toimineet
1978–1980 Helli Kaski
1981–1988 Väinö Riikola
1989–1991 Tyyne Kelahaara
1992–1997 Elida Niemi
1998–2004 Anneli Hälinen
2005–2007 Orvokki Kotaniemi
2008- Sisko Kuopusjärvi
Taloudenhoitajina ovat toimineet
1978–1980 Väinö Riikola
1981–1987 Kalle Sarvi
1988–1996 Aarre Mätäsaho
1997–2010 Pirkko Herukka
2011- Elma Siekkinen
Yhdistyksen toiminta on ollut erittäin vilkasta ja toimivaa koko 35 vuoden ajan. Retkiä on tehty runsaasti ympäri Suomea.
Retket ovat pääasiallisesti omakustanteisia, joskus yhdistys osallistuu matkakuluihin. Tuetuille lomilla on käyty useita kertoja isolla porukalla. viimeksi Kuntorannassa. Eläkeläispäiville osallistuttu eripuolilla Suomea. Pikkujoulua on vietetty joka vuosi,
Kunnan avustukset ovat olleet pieniä, joten rahaa on kerätty arpajaisilla, kerhotoiminnasta, paperinkeräyksellä on saatu hyvin matkarahaa, kiitos aktiivisille kerääjille. Kiiminki päivät on aina kesän kohokohta, siellä myydään arpoja, leivonnaisia ym.
Tehdessäni viisi vuotta sitten 30-vuotis historiikkia luin kaikki pöytäkirjat tältä ajalta ja tutustuin yhdistyksen historiaan, nyt oli paljon helpompi kun on ollut itse kokoajan mukana..
Kerhotoiminta on erittäin vilkasta, kerhoissa käy vierailijoita erilaisista järjestöistä. Kansanedustajia, valtuutettuja, pankin edustajia, kelalta, ym. Kerhossa juodaan kahvit ja keskustellaan päivänpolttavista asioista ja siellä on tosiaan porinakerho käynnissä.
Yhdistyksellä toimii myös lauluryhmä, joka on perustettu vuonna 1997 laulamme haitarin säestyksellä. On esiinnytty Kiiminki päivillä, Seurakuntakeskuksessa vanhustenviikolla ja joulujuhlassa, kerran kuukaudessa Kiimingin päivätoimintakeskuksessa laulatetaan vanhuksia. Yhdistykseen on liittynyt uusia nuoria toimivia jäseniä, Joten toiminta jatkuu edelleenkin vilkkaana ja antoisana.