Aloitteet ja kannanotot

Kallion-Vallilan Eläkeläiset ry
Koskela-kerho

Helsingin kaupunginvaltuuston valtuustoryhmille

Kallion-Vallilan Eläkeläisten Koskela-kerho pyytää kaupunginvaltuutettuja huolehtimaan siitä, että kaupunkiin rakennetaan Koskelan seniorikeskus ja muita seniorikeskuksia hyväksytyn aikataulun mukaisesti. Koskelan seniorikeskuksen rakentaminen on viivästynyt useaan otteeseen. Samalla on vesitetty suunnitelma monipuolisen muistikylän muodostamisesta entisen Koskelan sairaalan alueelle.

Seniorikeskukset tulee varustaa monipuolisilla avopalveluilla, jotka tukevat alueen ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Näin lykätään ja pienennetään raskaampien hoitojen tarvetta. Käpylässä oli aiemmin aktiivisessa käytössä vesiliikuntatila Käpylinnassa ns. käärmetalon yhteydessä. Se poistettiin käytöstä remontin yhteydessä vuonna 2017. Asukkaat ovat toistuvasti esittäneet, että uuteen Koskelan seniorikeskukseen rakennettaisiin vesiliikuntatila; tästä on tehty valtuustoaloite ja myös vanhusneuvosto on tätä tukenut. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on kuitenkin hylännyt tämän ehdotuksen kokouksessaan 11.2.2020 vedoten siihen, että palvelut ovat saatavilla Jätkäsaareen rakennettavassa bunkkerissa. Käpylästä ja Koskelasta ei ole Jätkäsaareen suoraa joukkoliikenneyhteyttä ja koko bunkkerihankekin on viivästynyt.

Koskelan seniorikeskuksen rakentamishanke on viivästynyt useita vuosia. Nyt hanke on saamamme tiedon mukaan siirretty Helsingin asuntotuotannon vastuulle, ja sen suunnittelu on tarkoitus kilpailuttaa vuonna 2023. Siinä yhteydessä pitäisi uudelleen harkita suunnittelun reunaehtoja ja sisällyttää niihin mahdollisuus vesiliikuntatilojen rakentamiseen.

Helsingissä 15.3.2023

Kallion-Vallilan Eläkeläisten Koskela-kerho
Mirja Arajärvi, p. 040 576 8733
Toivo Koivisto, p. 050 341 2590
Jussi Heinlahti
Kristiina Karhos
Jorma Leijala
Hannele Salava